- Työn jakaminen toisen säveltäjän kanssa on ainakin osittain mahdollistanut
säveltäjämyytin painoista irtautumista ja oman egon hävittämistä teoksen takaa.
- …mikä on johtanut vapautuneeseen kirjoittamiseen ja ideoiden iloittelevaan runsauteen.
- ja musikilliseen kokonaisuuteen, joka ei ole monologia, eikä välttämättä
dialogiakaan. Ja toivottavasti ei ainakaan riitaa. Vai koetko kitkaa musiikissa, joka
ei ole jo hahmoihin sisäänkirjoitettu?
- Koen ja en koe. Se tästä niin kiinnostavaa tekeekin. Mutta miksi käytit termia
“musikillinen kokonaisuus”? Olemmeko saaneet aikaan itsensä siististi sulkevan
kokonaisuuden?
- Mielestäni olemme. Muotoajattelu on yksi säveltämisen aspekti, joka on osoittautunut hyvin soveltuvaksi tiiviiseen yhteistyöhön. Teoksella on kuitenkin poliittisia, filosofisia, ja moraalisia ulottuvuuksia, joten sen itsensä siististi sulkeminen ei ole ikinä ollut tavoitteenakaan.
- Hahmot eivät ainakaan ole itsensä siististi sulkevia… Benzendrinen megalomania ei kerta kaikkiaan mahdu yhteen maailmaan. Batesin sielukkuus peittää jotakin karkeaa ja pimeää.
- Ja kuoron tuntemukset ovat taas opittuja ja ohjelmoituja, synteettisiä tunteita - ei omia, vaan muokattuja oikeiksi.
- Entäs aviopari? - Ilkka on fiksu mies. Usein älykkäiden ihmisten muut ominaisuudet, vaikkapa sosiaaliset kyvyt, jäävät taka-alalle.
- Agatha puhuu toisinaan teeskennellyllä äänellä, mutta hänen surulaulunsa on kenties aidoin ja vilpittömin ilmaisu koko teoksessa. Hahmona hän paljastaa teoksen läpi kulkevan synkkyyden.
- Niin, teos on synkkä mutta toisaalta absurdi. Myös tragikoominen. Jos jokin on tragikoomista niin tämän päivän ihmiskunnan kamppailut sen itsensä luomaa järjestelmää vastaan.
- Tai oikeastaan pelkästään traagisia, jos miettii millaisia lehtiotsikoita niistä usein
seuraa. Teoksen hahmot etäännyttävät tällaisia kamppailuja, laittavat niitä tilaan, jossa on pakko pohtia niitä sekä järjestelmää vaivaantuneen naurun kautta. Siksi heidän musiikkinsa on sellaista kuin se on.
Sami Klemola ja Tim Page
säveltäjät
